Mikko Hilden | Koivu LKV

Mikko Hilden

LKV, KiAT, Kaupanvahvistaja

045 861 4477
mikko.hilden@koivulkv.fi
Ota yhteyttä

Jyväskylä
Kauppakatu 18 C 32
40100 Jyväskylä

"Hyvä kello kauas kuuluu"

 

Näin asun
Olemme perheeni kanssa asuneet Muuramessa vuodesta 2016 alkaen vuonna 1953 rakennetussa rintamamiestalossa. Perheeseeni kuuluu jälkikasvun ja vaimoni lisäksi kolme vilkasta mopsia. Kotiamme on remontoitu pikkuhiljaa sen ostosta lähtien (useinhan matka rintamamiestalon ympäri kestää pidempään kuin matka maapallon ympäri), ja uutta tekemistä tuntuukin aina riittävän. Talo sijaitsee noin puolen hehtaarin kokoisella aurinkoisella tontilla, jossa runsaasti monivuotisia istutuksia ja hedelmäpuita kuten luumu, omena ja kirsikka. Viimeisimpiä tulokkaita siinä ovat suihkulähdeallas ja kasvihuone, jossa kasvavat oman maan tomaatit. Kesäaikaan takapihan terassi on yksi lempipaikoistani. Varjo osuu siihen juuri sopivasti päivän mittaan ja siksi se sopii hyvin etätyöskentelyyn. 

Siksi välitän
Vielä omaa kahvilaa pyörittäessäni yksi vakioasiakkaistani toimi kiinteistönvälittäjäyrittäjänä. Hän vakuuttui tapaamisissamme, että olisin sopiva henkilö välitysalalle ja alkoi minulle sitä ajatusta myymään. Muutos ja mahdollisuudet houkuttivat ja lähdin alaa kokeilemaan vuonna 2012. Tie vei mennessään ja tälle tielle jäin! Kiinteistönvälittäjän työ on luontevaa tekemistä itselleni. Minulla on paljon vanhoja ja nykyisiä vakioasiakkaita, ketkä suosittelevat minua. Suurin osa toimeksiannoistani tuleekin tätä kautta, sekä myös BNI - verkoston avulla, jonka Jyväskylän ryhmään olen kuulunut jo usean vuoden ajan. Hyvä kello on täten kantanut kauaksi, siksi välitän edelleen! 

Silloin onnistuin
Jokaisella kaupantekohetkellä, kun pääsee päättelemään kaupan ja saa nähdä kuinka paljon tällä on usein ollut merkitystä niin myyjälle kuin ostajallekin, koen onnistuneeni työssäni. Totta kai sekin aina lämmittää mieltä ja luo tunteen onnistumisesta, kun uusi toimeksiantaja ilmoittaa välittäjävalintansa osuneen juuri minuun.