Välittäjien hyvinvointia edistämässä!

Välittäjien hyvinvointia edistämässä!

 Raskaalla alalla, kuten kiinteistönvälitys, on tärkeää pitää myös kiinni työntekijöiden hyvinvoinnista. “Haluamme olla tiennäyttäjiä välittäjien hyvinvoinnista huolehtimalla. Raskaalla alalla tuemme työssäjaksamista. Työergonomia, laaja työterveyssopimus, persoonallinen palkkaus, vapaus sovitella oma työnsä, luottamus, keskusteluapu tai -mahdollisuus – monia asioita voimme tehdä paremmin kuin tähän saakka on tehty,” sanoo Toimitusjohtaja Janne Neuvonen.  


Yksi askel työterveyttä kohti oli kuvassa näkyvän hierontatuolin hankkiminen toimistolle. Ajatuksena oli saada välittäjille sekä työntekijöille paikka, jossa rauhoittua ja päästää irti kiireestä sekä stressistä. “Esimerkiksi perjantaisin, kun käy päivän päätteeksi rauhassa ottamassa hieronnan ennen kotiin lähtöä, saa viikonlopun käyntiin aivan eri tavalla,” mainitsee Digivelhona toimiva Oskari Neuvonen. “On paljon mukavampi tehdä töitä, kun voi tarpeen vaatiessa vain hetkeksi mennä tyhjentämään päätä tuoliin.”  


Matka työhyvinvoinnin parantamista kohti on vasta alkanut, ja brändimme kasvun myötä paranee myös työnhyvinvoinnin asiat entisestään. Terve välittäjä on tehokas välittäjä!